Etusivu

Coaching

Yhdistys

Ajankohtaista

Liity jäseneksi

Toiminta

Yhteystiedot

Valmentajahaku


Ajankohtaista syksyllä 2008

Jäsenillat jatkuvat syksyllä Coaching Pointissa

Jäseniltojen tavoitteena on uusien ajatusten ja virikkeiden herättäminen sekä omien näkemysten jakaminen.  Tapaamiskertoja on 6-8 vuodessa, yleensä joka kuukauden toisena tiistaina Coaching Pointissa (Ruoholahdenkatu 24, Kamppi) klo 17.30 - n 19.30.
Ohjelma muodostuu alustuksesta, teeman työstämisestä eri keinoin ja keskustelusta. Klo 17.00 alkaen on tarjolla teetä, kahvia ja pientä purtavaa ja mahdollisuus vaihtaa kuulumisia muiden kanssa.

Jäsenilta 16.9. klo 17: Valmennukset ja coaching

Sami Berghäll Nesenta Oy:stä on tehnyt viime kevään aikana tutkimuksen siitä, mitä valmennuksilta odotetaan. Kohderyhmänä Eteläsuomalaiset yritykset, joiden liikevaihto on yli 40 Meur (Otos: pörssiyritykset + 850 muuta yritystä). Tulokset ovat kiinnostavia coachingin kannalta.   Tutkimuksen yksi keskeisistä tuloksista on, että nopeimmin kasvavia yrityksiä kuvaa järjestelmällinen valmennus (ja coaching) ja osallistujien kiinnostus tarjottua valmennusta kohtaan.

Henkilökohtaistavat elementit valmennuksessa, minkä yksi ehdoton kärkielementti on coaching, ovat tulollaan ja niiden merkitys valmennuksen tehon nostamisessa koetaan tärkeäksi. Lisäksi tutkimuksessa otetaan kantaa valmennusten ulkoistukseen ja yrityksen osaajaresurssien hallintaan.

Tule kuulemaan ja keskustelemaan ja saamaan ideoita omaan myyntityöhösi.
Aloitamme totutusti klo 17, jolloin tarjolla on kuulumisten vaihtoa, kahvia, teetä ja pientä purtavaa.    Alustus ja keskustelu klo 17.30-19.30.

Coaching Day 29.9.2008

Käy katsomassa flappiesitys tästä linkistä.

Jäsenilta 14.10. klo 17: U-teoria ja mitä se antaa coachingille

- vetäjänä Antti-Juhani Wihuri
- etukäteisluettavaa U-teoriasta/Otto Scharmer; artikkeli tms

Jäsenilta 11.11. klo 17: Coachingin monet kasvot

- 9 coaching-kirjaa ja niiden anti
- vetäjinä Kari Lahti & kirjat lukenut projektiryhmä

Tulossa joulukuussa: glögitilaisuus...



 

        
     

Coaching -yhdistyksen valmentajahaku on käytössäsi. Klikkaamalla ylläolevaa VALMENTAJAHAKU -painiketta tulet hakusivulle jossa voit syöttää hakukriteerit. Valmentajia löytyy eri kategorioista mm. valmennusmuodon mukaan. Monitaitoinen valmentaja voi esiintyä usemmassakin kategoriassa. Valmentajan nimi toimii linkkinä tarkempiin tietoihin kyseisestä henkilöstä.


Jäsenten sivut